Milon jälkikoe lähestyy ja viimeisiä valmistelutreenejä tehdään. Itse olen aina ollut sitä mieltä, ettei Milo ole mikään kummoinen jälkikoira ja vähän tuurilla mennään, mutta kaipa se on myönnettävä että se jotain osaa... viime keskiviikkona oli yhteistreenit Teijan ja Hannun ( Milon maalimies) kanssa, käytiin ensin tallaamassa jäljet ja jälkien painuessa tehtiin tottistreeniä.

Milon kanssa oli tarkoitus käydä seuraamiskaaviota vähän pitemmissä osissa, mutta lopputulos olikin jotain ihan muuta. Selvästi Milolla oli jokin aivan muu moodi päällä kentälle mentäessä ja ensimmäisen suoran jälkeen piti taas käydä "pieni" keskustelu miten tottista taas tehtiinkään, mutta sen jälkeen homma alkoi sujua ihan mallikkaasti. Noudot otettiin myös kertaalleen, hyppynoudossa ei ongelmia, hyppäsi tosi hyvin, mutta A-esteellä meinasi tulla hypyn kautta takaisin... sitä sitten vähän korjattiin. Välillä kyllä tuntuu että Milo on ajoittain hieman mallia "ravistettava ennen käyttöä"..., mutta silti niin ihana <3

Sitten siihen jälkiosuuteen... ohjaaja voisi tutustua koesääntöihin ennen kuin alkaa kouluttamaan koiralleen uutta lajia. Ollaan tehty Milon kanssa hieman turhan haasteellisia harjoituksia ja liian pienillä kepeillä... mistäs sitä alottais? Vaikka janasta, en ole tajunnut että jana lähtee aina tieltä ja jälki tiensuuntaisesti jompaan kumpaan suuntaan ja viime aikoina ollaan tehty janalähtöjä keskellä metsää. Onneksi ollaan kyllä tehty myös niin kuin kuuluukin ja nyt kunhan vaan ehtisi otetaan vielä muutama janatreeni oikeanmallin mukaan ennen koetta. Sitten toisena asiana, kepit ovat normaalisti huomattavasti isompia ja lisäksi niitä hajustetaan kunnolla, meillä on ollut puolet pienempiä keppejä ja lisäksi olen ottanut ne suoraan repusta käden kautta metsään, voi Milo parka... hyvin ne on sieltä silti bongattu :D Keppien asento jäljelläkin on ollut vääränlainen ja lisäksi olen laittanut kepit turhan piiloon. Ja sitten tosiaan mulla on ollut käsitys, että ei me Milon kanssa mitään osata, kunhan nyt mennään täällä... mutta Milo on kuulemma hyvä jäljestämään ja pysyy jäljellä hyvin. Keskiviikon janatyöskentelystä olisin ollut sitä mieltä että päin seiniä meni, mutta sekin kuulemma meni hienosti... ainiin ja olen aina kuvitellut että koiran pitää janalla oikeasti edetä viivasuoraa eteenpäin, mutta ei sitten kukaan kertonut ( tai en ole älynnyt kysyä), että liikkumavaraa koiralla on janalla 5m molempiin suuntiin. Jälki itsessään siis meni hyvin, mentiin neljällä kepillä ja pituutta ehkä 200m, hyvin Milo jäljesti... mutta juuri juuri tuoksuva 3. keppi varvikossa meinasi jäädä, merkkasi kyllä sen ja haki kovasti mutta luovutti ja oli jatkamassa matkaa. Otin takaisin ja näytin keppiä sille, ilmaisusta palkka.

Mielummin kuitenkin treenit niin päin, että treenaa liian vaikeasti, niin kummasti koemörkö on pienentynyt omassa mielessä kun sen koiran ei tarvitsekaan olla superkoira :) Sunnuntaina vielä koekentälle ottamaan tottista ja jos ehditään niin vielä esineruutua. On tässä vielä 6 päivää aikaa ennen koetta...