Huh hellettä, ei voi muuta sanoa... Agirodun jälkeen ollaan eletty hieman hiljaiseloa treeni rintamalla, käytiin viime viikolla ajamassa kerran jälkeä tiistaina ja keskiviikkona oltiin varattu Jennin ja Jan Egilin kanssa kenttä ATT:n hallilta. Molempiin treeneihin osallistuin vain Milon kanssa, Taku on nyt enemmän ja vähemmän ollut treenitauolla, katsellaan taas Takun treenailua kunhan karsinnat ovat ohi. Agilityssa pyrin nyt keskittymään vain Miloon, koska karsinnat on tulossa ja kyseessä on kuitenkin kaksi täysin erilaista koiraa. Oma jälkimotivaatio ei tällä hetkellä riitä molempien treenaamiseen jäljelle, joten Milon tulevan kokeen vuoksi Milo on päässyt jälkihommiin. Puruissakin Milolla on nyt tauko meneillään, koska siltä on napsahtanut toinen yläkulmuri poikki, juurihoidot ovat edessä heinäkuun viimeinen päivä. Onneksi ei kuitenkaan oireile hammasta, eikä se ole kipeän oloinen.

Viime jälki ajettiin Paimiossa, käytössä meillä on peltoa yhteensä 10 hehtaaria. Vedin 100m suoraa, jäljellä 4 esinettä ja namit minimissä. Milo ajoi kohtuullisen hyvin ja ilmaisi esineet loistavasti!! Meillä ilmaisuna esineillä on maahanmeno, jotta jälkeä on siitä helppo jatkaa eteenpäin.

Keskiviikon aksoihin oltiin rakennettu MM-karsintatuomarin rata Ruotsin karsinnoista, rata oli kyllä aika helppo. Pääsin hyvin vahvistamaan Milolle kääntymistä ja hanskausta, sekä kontakteja. Hyvä treeni!!

Nyt ennen karsintoja on edessä yhdet ratatreenit ja perjantaina illalla vielä kontaktien kertausta. Muuten keskitytään helteestä selviytymiseen ja kunnon ylläpitoon uimalla. Keskiviikkona Milolla on vielä hieronta karsintojen alle. Nyt on niin kuuma, ettei päivällä oikein koiruuksien kanssa viitsi tehdä muuta kuin uittaa, illalla voi sitten ottaa jotain pientä. Jälkeäkin on hyvä ajaa kun päivän kuumuus väistyy, tarkoitus olisikin tänään vielä tehdä kunnon jälki Milolle.