Tampereen kisat eivät kyllä olleet meidän laumalta mikään paras mahdollinen esiintyminen... eipä sitä kai voi muutakaan odottaa jos ei ehdi kunnolla treenaamaan. Muuton keskellä videokamerakin on jossain laatikon pohjalla, eikä radoista onneksi jäänyt todistusaineistoa.

Ensimmäinen rata oli agirata, jonka sitten päätin hyllyttää molempien kanssa, Milon hylly oli tahallinen ja Takun rata päättyi onnettomasti väärään päähän putkeen kun  itse sen sinne ohjasin, muuten Takun rata oli kyllä hieno :) Milo meni alkuun toiseen väliin kepeillä, tiputti riman ja lähti kontaktilta ilman lupaa ja sitten käveltiin pois, olisin saanut 10 tulokseksi jos olisin hyppyyttänyt Milon viimeisen esteen yli.

Toisella radalla Milo pisti sitten homman ihan ranttaliksi ja oltiin täysin back to basics, olisin voinut kuristaa koiran radalle, mutta onneksi kuitenkin päätin lävellä radalta pois. Takun hyppäri oli ihan mielettömän hieno ja radalla oli ihan superhauskaa, valitettavasti vain sain itse ohjattua Takulle yhden kiellon esteeltä 9. Ei siltikään jääty voittajasta kuin vajaa 4s :)

Nyt oli Takun kanssa pitkästä aikaa taas kiva meininki radalla ja Taku seurasi minun ohjausta, eikä kyyläillyt esteitä, kontaktit oli Takulla toosi hienot. Harmittaa kun Takun virheet on niin minimaalisen pieniä, mutta muuten radat on useimmiten ihan sikahienoja... noh, ei kun paketti treenillä kasaan ja kohti ensi vuoden arvokisoja. 

Milon eka rata kokonaisuudessaan oli hyvä ja Milo oli hyvin kuulolla, keppivirhe johtui omasta rimakauhusta kun en jostain syystä mennytkään saattamaan Miloa keppien alkuun niin kuin olin suunnitellut. Rima tuli alas keppien jälkeen pääleajossa, mutta senhän siis olisi pitänyt pysyä ylhäällä... puomin alastulokontaktilla Milo tuli hyvällä vauhdilla päähän, muttei laittanut etujalkoja maahan ja siitä korjauskäskyllä meinasi lähteä kontaktilta, koira sivulle ja pois. Hyppärikin näin tunteiden viilennyttyä oli kyllä ihan omia mokia, jotenkin ei edes ollut hyvä fiilis mennä radalle Milon kanssa... se perinteinen uskon puute Milon agilityyn vaivasi taas.Toivotaan kuitenkin, että perinteisesti huono kenraali tietäisi hyvää esitystä SM-kisoissa ;)