Järvenpään kisareissu olisi voinut mennä paremmin, tulostaululla hyl, hyl ja 5. Takun kanssa ollaan selkeästi tultu siihen vaiheeseen, että koiruus alkaa katsella enemmän esteitä kuin ohjaajaa eli nyt keskitytään hieman treenaamiseen, seuraavat kisat ovat varmaan kesäkuun alussa ja tietenkään enää ei tavoitteena ole Takulle saada arvokisanollia tälle vuodelle vaan katsellaan hommaa uudestaan ensi vuonna, nyt keskitytään taas palauttamaan elukkaa takaisin oikeille raiteille.

Ekalta radalta hylätty tulos tuli jo heti alkuunsa kun Taku hyppäsi esteen väärin päin, tilanne taas sai alkunsa muutama este aikaisemmin keinulta kun Taku jostain ihmeen syystä hidasteli keinulla ja lopulta hyppäsi kontaktipinnan yli, tuomari tätä ei tosin nähnyt ja oltaisiin tehty nollaa, mutta itseä jäi tilanne vaivaamaan ja rytmi meni jatkossa sekaisin, loppu puhtaasti läpi ja upeat kontaktit.

Keskimmäisellä radalla Taku oli sitten enemmän kuin kahvilla, katseli ihan eri suuntiin ja ampuikin ihme kohdassa aivan toiseen suuntaan minusta ja hylly tuli lopulta loppusuoralla, joka ei sitten ollut samalla tavalla suora kuin olin suunnitellut vaan Taku irtosi taas jonnekkin aivan muualle... ja hyvin kauas... keinu oli taas ihan kuoleman hidas. Viimeisellä radalla 5 tuli kun 2 esteen rima tippui, muuten puhdas, mutta kaamea rata, kontakteilla vietettiin aikaa. Tällä radalla vein Takua oikein kädestä pitäen ja silti Taku katseli vain esteitä, keinu oli nyt hieman parempi, mutta erittäin hidas verrattuna treeni keinuun.

Jep, jep eli keskitytään nyt sitten Miloon ja Milon arvokisoihin!! Videoita ehkä tulevaisuudessa...